Olen tiistai-illasta alkaen yrittänyt todistaa itselleni, että osaan neuloa villasukat. Ensimmäinen sukka oli niin surkea, että siitä en suostu kuvaakaan ottamaan.

Toinen yritys oli jo parempi. Esittelin ylpeänä ensimmäistä sukkaa ja suuntasin innokkaana kohti seuraavaa haastetta: tee sukalle pari. Ei mennyt ihan putkeen. Jalkaterän raidoista tuli erilevyiset, kun innokkaana vain neuloin ja muistelin alkuperäistä suunnitelmaa, jonka muutin vauhdissa ensimmäistä sukkaa tehdessäni. Oikeaa jalkaa hävetti!

 

"Monkkina" sain juuri ja juuri yöni nukuttua ja seuraavana aamuna ryhdyin purkamaan.

Lopputuloksena sitten loppujen lopuksi ainakin omaa silmääni miellyttävät sukat, jotka ristin kaiken tämän jälkeen "Monk sukiksi". Näin muistan myöhemminkin, mikä näiden sukkien syntytarina on. Monk-ihmisenä minun on vaikea sietää epätasapainoa ja ristiriitaisuuksia, ja jos en olisi näitä sukkia korjannut nyt, olisin joko ollut käyttämättä niitä koskaan ikinä tai korjannut ne myöhemmin. Mutta kantapään kautta oppii. Jos alunperin nimenomaan kantapään neulominen on ollut THE este sukkien tekemiseen, osoitti tämä haaste, että suurin haaste onkin siinä, että tekee sukista samanlaiset ja sitä varten kannattaa aina silloin tällöin katsoa sitä jo valmiina olevaa ja varmistaa, että homma menee oikein.

Ensikertalaisena tarvitsin kunnollisen ohjeen ja sellaisen löysin kirjasta "TAITO TEHDÄ ilo onnistua". Kirjan nimi oli enteellinen ja ohje toimi.

Lankoina Novitan 7 Veljestä

- oranssi (278)

- metsänvihreä (391)

- harmaa (048)